Hyvän Fiiliksen HiusStudio Kuusamon Tropiikissa
Taiteileva tukanlaittaja
Hei! Olen Päivi, HiusStudio Yellow:n toinen yrittäjä. Olen kotoisin Keski-Suomesta, Kyyjärveltä. Kuusamoon muutin v. 2006 valmistuttuani parturi-kampaajaksi.
Käsillä tekeminen on ollut aina lähellä sydäntäni ja saksien lisäksi käsissä pysyvät siveltimet. Löysin toisen intohimoni taiteen parista, josta onkin tullut minulle toinen työ.
Vapaa-aika kuluu perheen parissa ja luonnossa liikkuen.
Tervetuloa liikkeeseemme!
Päivi
Tankotanssiva tukanlaittaja
Hei! Olen Tiina, toinen yrittäjä HiusStudio Yellow:ssa. Olen Taivalkosken tyttöjä, muutin Kuusamoon v. 2000. Vaikka takana on pitkä ura yrittäjänä, ajatus omasta kampaamosta kypsyi vasta viime vuosina. Halusta tehdä omannäköistä juttua, syntyi HiusStudio Yellow.
Urheilu on iso osa elämääni: aika kuluu kuntosalilla ja toisena työnä ohjaan tankotanssia. Vapaa-aikana tykkään tuunata kotia ja tehdä kirppislöytöjä.
Tervetuloa liikkeeseemme!
Tiina
HiusStudio Yellow sijaitsee Holiday club Kuusamon Tropiikissa, löydät meidät hotellin oikeanpuoleisesta siivestä.
Olemme avoinna sopimuksen mukaan.
Nettiajanvarauksessa voit varata ajan silloin kun sinulle sopii.
Mikäli emme ole kampaamolla vastaamassa puhelimeen, kiireellisissä asioissa voit ottaa yhteyttä sähköpostilla.
Tervetuloa!
Sosiaalinen media
Tägää #hiusstudioyellow jos pidit meistä
Ollaan niin innoissamme meidän hajusteettomien ja kotimaisten tuotteiden valikoimasta, että piti lähteä ihan mehtään rauhoittumaan. 😄
Valikoimassa mm. rakennesuihke, volyymisuihke, hiuskiinne, hoitoöljy, muotoiluvesi, tuuheuttava sokerisuihke, sekä tietysti shampoot ja hoitoaineet. Tervetuloa ostoksille! 🌸
Hinnat 14,90/20,90
Toim.huom. Tosipuheissa ei oltu ihan metsässä, vaan tässä liikkeen takapihalla. 💚🤭
@simsensitive @fourreasonspro
#simfinland #fourreasons
#miraculous #hajusteeton #hajusteettomattuotteet
#ds #holidayclubkuusamontropiikki
#kampaamokuusamo
#vegaaninen
Wellalta ihanan ylellinen Ultimate Repair- sarja. Intensiivisin korjaava hoitorituaali nyt meiltä. ♥️
Tuotepaketti sisältää shampoon, hoitoaineen ja Miracle Hair Rescue-suihkeen.
64,90 €
Lahjaksi äidille, valmistuneelle tai sinulle itsellesi. 💛
@wellaeducation_suomi
#wellaultimaterepair
#kampaamokuusamo
#holidayclubkuusamontropiikki
#lahjavinkki
Kuulkaas kunnon väki!
Tyttäret lähti jo joulun viettoon, mutta eipä hättää!
Jos tukkasi on aivan kamala tursake, niin minä voin tuurata ja operoida siitä entistä ehomman tai pahemman.
Sen sanon että ei pidä sitten itkeä.
Maksuvälineenä käy ylikypsä kinkku, tai jos oot semmonen moterni immeinen, niin myös tonttupay ja corvatunturicoin.
Jos minua ei kampaamolla näy, voi olla, että olen tiskin taakse sammahtanut.
Ei saa herättää. Olen väsynyt ja ansaitsen nokoset. Sitä kun on koko vuoden kiertänyt ikkunoiden takana katsomassa onko ihmiset kilttejä. Enimmäkseen ovat tuhmia.
Hyvää joulua! Muistakaa levätä, kaikki ovat ansainneet nokoset. ♥️
#hyvääjoulua
#merrychristmas
Tunkkaiseksi muuttunut pituus ja latva kirkastettiin ja sävytettiin raikkaammaksi. 💎
Kuitenkin niin, ettei oma hienostunut harmaa kasvaessaan tee näkyvää tyvikasvua. ☺️
#balayage #balayagehighlights #longhair #wavyhair #pitkäthiukset #beigehair
#kampaamokuusamo
#holidayclubkuusamontropiikki
#simfinland #simsensido
Mahtavaa kun nuoret haluavat taas kiharoita ⭐
Näitä hiuksia oli kasvatettu kärsivällisesti, että saatiin permanentti tehtyä.🙂
Toiveena säästää myös niskahiukset pidempinä.
.
.
.
#kiharat
#kiharathiukset
#permanenttihiukset#curlyhair
#curlyhairstyles #kampaamokuusamo #holidayclubkuusamontropiikki
#värikäskampaamo
Myös lyhyisiin hiuksiin saa muutosta pienillä jutuilla 🙂
Tällä kerralla säästettiin niskahiuksia ja lyhyt sivu jätettiin värjäämättä,jolloin mittaero korostuu paremmin.
.
.
#mullethair#mullethaircut
#shorthair#shorthaircut
#lyhyethiukset #lyhyttukka
#simfinland#simsensitive
#kampaamokuusamo
#holidayclubkuusamontropiikki
#värikäskampaamo
#pinnilehti
Kun suunnitellaan juhlakampausta, tehdään asiakkaalle yleensä pieni "haastattelu" ☺️
Kampauksessa huomioon otettavia seikkoja:
⭐ Millainen juhla on kyseessä
⭐Asiakkaan tyyli,
persoonallisuus, mittasuhteet,
kasvojen muoto
⭐ Juhlavaatetus
⭐ Korut, silmälasit
Näin saadaan tehtyä jokaiselle juhlijalle omannäköinen kampaus💕
.
.
.
#juhlakampaus
#kampaus
#hääkampaus
#kuusamontropiikki
#värikäskampaamo
#kampaamokuusamo
#pinnilehti
Kampaajan juhlapäivä on päästä itse asiakkaaksi! ❣️
Monesti ajatellaan ettei lyhyisiin hiuksiin saada mitään uutta.
Päinvastoin!🙃
Erilaisilla leikkauslinjoilla ja kampaussuunnilla saadaan hiusmallin muotoa ja ilmettä muutettua.
Tässäkin hiukset näyttävät pidemmiltä kuin ennen leikkausta🙂
.
.
.
#lyhyethiukset #lyhyttukka #pottatukkaonpop
#holidayclubkuusamontropiikki
#kampaamokuusamo
#värikäskampaamo
#pinnilehti
Meistä on tärkeää, että asiakkaan hiukset olisivat mahdollisimman monikäyttöiset.
Pienilläkin jutuilla, kuten kampaamalla hius eri suuntaan, leikkauksen ilme saadaan muutettua erilaiseksi ☺️
Tervetuloa uudistumaan💛
.
.
.
#pixiecut
#lyhyethiukset
#lyhyttukka
#hiustenleikkaus #kampaamokuusamo
#värikäskampaamo
#holidayclubkuusamontropiikki
#hiusstudioyellow
Kuulkaapas, joulu on jo lähellä! 🎅
Tontut toivat meille ihania tuotepaketteja. 🎁
Pakettien hinnat 24,90/29,90 € (norm. 40-60 €)
Tervetuloa ostoksille!
#joulupaketit
#joululahjaideoita
#pukinkonttiin
#joulu
#merrychristmas
#holidayclubkuusamontropiikki
#christmaspresents
#kuusamo
#kampaamokuusamo
@simsensitive
Jee! 🥳
Suomen Hiusyrittäjät Ry:n media-alan harjoittelija Eija Heikkilä etsi julkaisugrafiikan tuotannon näyttöään varten kuvia kampaamoista.
Postauksessa haettiin asiaa, joka tuottaa iloa ja tekee kampaamosta kutsuvan.
Tässä Eijan tekemä graafinen kuva liikkeestämme. 💛
Kiitos @heeija @hiusyrittajat 💞
#hiusstudioyellow
#holidayclubkuusamontropiikki
#värikäskampaamo
#hiusyrittäjät
#kampaamokuusamo
Tällä viikolla on opiskeltu värien teoriaa urakalla, niin Kuusamossa kuin Oulussa 📑🤓 (Saatoimme siinä sivussa vähän myös shoppailla.🙊)
Meillä on käytössä kotimainen SensiDO ammattilaisväri, jolle on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-tunnus. 🇫🇮
Kaikki Sensido-tuotteet ovat vegaanisia ja hajusteettomia.💚
@simsensitive
#Sensido
#kotimainen
#kouluttautumassa
#avainlipputuote
#simsensitive
#hiusstudioyellow
#holidayclubkuusamontropiikki
#kampaamo
#värikäskampaamo
Tiesitkö, että värit vaikuttavat henkiseen ja fyysiseen oloomme?
Oranssi väri parantaa mielialaasi ja saa olon tuntumaan energiseltä ja valppaalta.
Lisäksi se lisää optimismia ja iloista tunnelmaa. 🧡😄
.
.
.
#faceframing #orangehair #oranssithiukset #hiusstudioyellow #holidayclubkuusamontropiikki #kampaamokuusamo #värikäskampaamo #värikkääthiukset
#simsensitive #idhair #lanzavibes
Asiakkaalla oli toiveena saada hiuksiinsa kirkastusta, mutta myös kontrastia. Tehtiin reippaasti vaaleaa raitaa ja tyvi sävytettiin vain hiukan omaa väriä tummemmaksi.
Voilà! 😎
#highlights
#beachwaves
#longhair
#blondehair
#raidat
#hiusstudioyellow
#kampaamo
#holidayclubkuusamontropiikki
#kuusamo
@simsensitive @idhairpro.fi
ARVONTA! 👩🦰👨🦰🍔☀️
Voita Ystäväsi kanssa ihana hemmotteluhetki a'la Hiukset & Herkuttelu!
Palkintona on hiustenleikkaus tai hiusten hoitokäsittely, sekä kotiinviemisiksi teille sopivat hoitotuotteet.
Lopuksi pääsette herkuttelemaan O'learyksen burgereilla.
Nam! Ja ei muuta kun osallistumaan! 😋
Eli SEURAA meitä sekä @olearyskuusamo Instagramissa ja KOMMENTOI kenen kanssa jakaisit mukavan hetken💛
(emme postita palkintoa, etenkään burgereita🙃)
Instagram ei ole mukana arvonnassa, toisin kuin @olearyskuusamo
Arvonta suoritetaan pe 11.6
Onnea matkaan! 😊
.
.
#hiusstudioyellow
##holidayclubkuusamontropiikki #olearyskuusamo #arvonta #kampaamokuusamo #hemmotteluhetki #burger
@simsensitive @idhairpro.fi #kuusamo
View more